Elinkeinoelämän pääjohtaja Leif Fagernäs sanoi joulun Iltalehdessä, että ”kuulumme globalisaation voittajiin, Suomen talouskasvu on eurooppalaisittain erittäin korkealla”.

Toisti sen vielä: ”Kiistatta olemme voittajia”.

Tästäkin puhuu Kristian Smeds Tuntemattomassa sotilaassaan, jonka loppulaulun sanat kuuluvat: ”Suomi kuolee”. EU-komissaari Olli Rehn puolestaan lopetti kirjoituksensa Suomen Kuvalehdessä 90-vuotiaasta Suomesta sanontaan ”Suomen loppu”.

Smedsin näytelmän lopussa näyttelijät kääntävät selkänsä katsojille. Suomen lopun alussa Stora Enso ja UPM kääntävät selkänsä Suomen kansalle. Ensin menevät Amerikkaan tekemään miljarditappioita ja nyt ovat menossa uudet miljardit repuissaan Venäjälle. Kemijärveläisistä ja muista suomalaisista viis.

Eikä ilmekään värähdä, vaikka mukana omistajana on myös Suomen valtio.

Tästä peli vain jatkuu. Viime viikolla eduskunta päätti äänin 113 - 66, että hallitus voi luopua omistuksistaan Kemirassa, Outokummussa ja Rautaruukissa.

Kun tähän vielä lisätään, että tasavallan presidentiltä halutaan ottaa loputkin valtaoikeudet pois, ei minkäänlaista kontrollia jää - eduskunnasta siihen ei ole -, vaan Suomen asioista päättää yksin kulloinenkin hallitus, sattuu se olemaan kuinka pölhö tahansa. Presidentin tehtäväksi jää vain Suomea omistavien ulkomaalaisten vieraiden kestitseminen ja nauhojen leikkaaminen ulkomaisten suurfirmojen sivukonttoreiden avajaisissa.

Kepu ja Kokoomus eivät kritiikkiä kuitenkaan kestä. Puolueidensa nykyiset ykkösmiehet Matti Vanhanen ja Ilkka Kanerva ovat ilmoittaneet, että Smeds puhuu paskaa.

Samaa mieltä oli aikoinaan Nikolaus Kopernikuksesta Paavin inkvisitio. Se julisti Kopernikuksen kirkon kiroukseen tämän tähtitieteellisten kirjojen takia, vaikka ei niitä lukenutkaan. Kun Galileo Galilei oli Kopernikuksen kanssa samalla kannalla, pantiin vankilaan.

Kepun änkyräsiivessä Vanhasen avustaja Risto Volanen on mennyt vielä pitemmälle. Volanen sanoi Aamulehden haastattelussa, että professori Peter von Baghin Tieto Finlandia -palkinnon saanut kirja Sininen laulu on roskaa, pelkkää suomettunutta jälkien peittelyä.

Kun Volanen noita jälkiä tutkii, hän näkee siellä totalitarismia [tarkoittaa kommunismia] ihannoivia taiteilijoita. Nyt kun von Bagh nostaa heitä esiin, kysymys on Volasen mielestä siitä, että ”demokratian vastavoimat nostavat päätään”.

Valtioneuvoston kanslian korkein virkamies Volanen sanoi, että tarvittaisiin demokraattisen yhteiskunnan avointa ja reipasta keskustelua.

”Ennen vanhaan ei uskallettu puhua. Silloin olivat naapurisuhteet (Venäjään) tärkeitä. Mutta nyt elämme toista aikaa”, Volanen sanoo.

Smeds ja von Bagh kuitenkaan eivät saa avoimeen keskusteluun osallistua. Pahin kaikista on Smeds. Sellaista kielenkäyttöä ei pitäisi suvaita. Siinä on Suomi vaarassa.

Stora Enso, UPM, Elisa, Kemira, Outokumpu, Rautaruukki... Niille ei suvaittavuusrajoja aseteta.

Muistan Volasen. Oli koulussa kahta luokkaa ylempänä. Tänä vuonna meidän koulu täyttää 150 vuotta, ja Volanen kuuluu juhlatoimikuntaan.

Saa nähdä, mistä juhlissa saa puhua. Kiellettyä on varmasti ainakin se, että muisteltaisiin Otto Ville Kuusinen pojan Esa Otto Ville Kuusinen olleen koulussa 1920-luvulla. Myöhemmin pojasta tuli Pravdan toimittaja.

Kuusisen pojasta en tiedä, mutta niistä kuuskytlukulaisista vasemmistoradikaaleista tuli lopulta ihan oikeita ihmisiä, sellaisista kuin Satu Hassi, Seppo Huldén, Ilkka Kylävaara, Jari Tervo, Matti Viialainen, Jorma K. Virtanen ja Björn Wahlroos.

Joulun alla tuli televisiosta ohjelma Jugoslaviasta ja Titosta. Yksi haastateltava sanoi, että jos ihminen ei 20-vuotiaana ole kommunisti, tällä ei ole sielua, mutta jos vielä 60-vuotiaana on kommunisti, ei ole järkeä.

Tarkoitti varmaan sellaista yltiöidealistista, vuorisaarna-mallista kommunismia ja vastapainoksi sitä käytännön kommunismia, josta ei koskaan tule mitään. Sama koskee pasifismin kaunista teoriaa ja käytännön mahdottomuutta.

Volanen on joka tapauksessa sitä mieltä, että jälkiä ei saa peitellä. Jos on 60-luvulla ollut sielultaan kommunisti ja säveltänyt tai maalannut, niin sellaisesta taiteesta ei saa ylistyskirjoituksia tehdä koskaan.

En kylläkään ole lukenut Volasen haastattelua, mutta olen kuullut siitä.

Volanen otti esille myös Smedsin Kajaanissa tekemän näytelmän Huutavan ääni korvessa (2001), jota myöskään ei ole nähnyt, mutta on nyt lukenut tekstin.

Volasella ei ole hajuakaan esimerkiksi siitä, että tuon näytelmän runkona ovat Lars Levi Laestadiuksen saarnat ja Ilmari Kiannon Punainen viiva. Niitä päivittäen Smedsin yksi roolihenkilö sanoo juuri niin kuin nyt voi sanoa:

”Lukekaa lehtiä. Kattokaa televisiosta uutisia. Ihan niin ku aina ennenkin. Antakaa Suomen ja maailman päättäjien tehdä ihan mitä vittua niitä huvittaa. Ihan niin ku aina ennenkin. Niin kyllä se maailma sitten jossain vaiheessa meille itsensä paljastaa.”

On paljastanut jo. Stora Enso, UPM, Foxconn, Salcomp, Perlos, Elcoteq...

Teatteri-lehden päätoimittajan Annukka Ruuskasen kanssa tekemässään kirjassa Kätketty näkyväksi (Tammi, 2005) Smeds sanoo, että energisten saarnojen kautta haluttiin esittää ihmiskuvia, jotka ovat äärimmäisen intohimoisia. Puhuttiin suurella sydämellä ja palavasti asioista, jotka ovat tärkeitä.

”Pappien ja poliitikkojen puhe on nykyään niin diibadaabaa ja hauki on kala -juttua. Kukaan ei sano mitään eikä seiso sanojensa takana, vaan kaikki perustuu kiertelyyn ja kaarteluun, taitavaan takinkääntöön, en myönnä enkä kiellä -retoriikkaan.”

Smeds aloitti tämän puheen virrellä 440. Tämä Psalmiin 58 perustuva virsi Jo vääryys vallan saapi on nykyisestä virsikirjasta poistettu, miksikähän. Turha kysyä, sillä se osuu liian hyvin:

”Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi, Vie kansat kurjuuteen. Ken Herran oikeutta nyt täällä julistaa, ja ken vanhurskautta nyt tahtois puolustaa?

Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan. On valhe vallan päällä ja vääryys voimassaan. Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan, ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.

Kas köyhän leivän syövät nuo jumalattomat. He viatonta lyövät jaa häntä vainoovat. He kurjaa ahdistaapi kuin käärme kiukussa. Korvansa tukkeaapi tuon raukan huudoilta.

He armotonna vievät osuudet orpojen. He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen. Hän vanhurskaasti kostaa vääryydentekijät, rankaisee ansiosta nuo viekkaat ryöstäjät.

Vaan voitonpäivän kerran vaivaiset näkevät, vanhurskaus kun Herran lyö väärät, väkevät. Oi Herra, voimas näytä, kansaasi armahda ja hurskaan pyynnöt täytä ja päästä vaivasta.”

Ei taideta tätä virttä uskaltaa veisata Kemijärven eikä Voikkaan kirkoissa.

Kun teatterissa uskalletaan, se on totalitarismin ja kommunismin ylistystä.

”Ei teatterin pidä ruveta kumartelemaan katsojille. Sen pitää ylpeästi kulkea omalla polullaan. Taiteen ei tarvitse miellyttää, taiteella pitää olla asiaa”, sanoo Smeds.

Vanhasen hallitus ei hyväksy, että muillakin on asiaa. Kirjaroviot vain palamaan.

Tämän vuodenvaihteen mukanaan tuoma suurin muutos oli 24 pullon olutkorin häviäminen. Tilalla on nyt sellainen lättänä kuormalava.

Kelvoton kapistus. Nyt sen kantamiseen tarvitaan kaksi kättä niin kuin Black and deckeriin. Oikean korin pystyi kantamaan kaupasta autoon yhdellä kädellä, ja toisella kädellä kauppakassin. Ei onnistu tämän nykyisen kanssa.

Kustannussäästöä tietenkin panimoille. Menee vähemmän muovia, kun ei ole korissa reunoja.

Alkaa mennä vähemmän oluttakin. Ensi juhannuksena juodaan enemmän kossua.